tarkoitus on aloittaa keskustellulla aiheesta, millaisia erilaisia rooleja meistä jokaiselle on ja miten ne eroavat toisistaan. Mitä eroa on isosella ja leiriläisellä? Miksi isosen roolista täytyy pitää kiinni?
Tärkeää on että jokainen koulutettavista miettii oman esimerkkinsä vaikutusta.
Isosen
roolit ryhmässä 17.9.2013
Meillä
jokaisella on erilaisia rooleja eri yhteyksissä. Kuka sinä olet ja millainen
olet isosena?
Isosen
rooleja rippikoulussa
Yleisellä
tasolla rippikoulussa on kolmenlaisia rooliryhmiä: rippikoulun ohjaajat, isoset
sekä rippikoululaiset. Jokaisella ryhmällä on omat tehtävänsä ja merkityksensä
rippikoulun kokonaisuudessa.
Isonen
toimii rippikoulussa seurakunnan ohjaajien ja rippikoululaisten kanssa eri
tavoin. Isonen pyrkii ohjaamaan ja tukemaan rippikoululaisten viihtymistä ja
rippikoulun etenemistä. Isosen toiminta ja asenne rippikoulun aikana vaikuttaa
rippikoulun yhteishengen muodostumiseen ja rippikoululaisten turvallisuuteen.
Isonen
toimii rippikoulun aikana yhteistyössä seurakunnan työntekijöiden eli koko
rippikoulusta vastuussa olevien ohjaajien kanssa. Rippikoulun ohjaajat
huolehtivat rippikoulun opetuksellisista ja käytännöllisistä asioista, mutta
isosen ja ohjaajan välinen yhteistyö sekä vuorovaikutus ovat tärkeitä
rippikoulun onnistumisen kannalta. Isosen on osoitettava luotta-musta sekä
ohjaajille että rippikoululaisille. Isonen toimii eräänlaisena
sillanrakentajana ohjaajien ja rippikoululaisten välillä.
Isonen
voi toimia rippikoulussa muun muassa eräänlaisena isoveljenä tai -siskona,
sielunhoitajana, innostajana, yhteishengen luojana, seurakuntanuoren mallina,
tiedottajana sekä ohjelmansuorittajana. Muita isosen rooleja voivat olla
esimerkiksi kuuntelijana, keskustelunohjaajana ja pienryhmien ohjaajana
toimiminen.
Rippikoulun
onnistumisen kannalta on oleellista, että isosen ja rippikoululaisten välille
syntyy luottamuksellinen suhde, joka jatkuu rippikoulun.
Kuten
jo pelkästään yllä mainituista asioista voi havaita, isosella on rippikoulussa
hyvin paljon erilaisia tehtäviä ja hänen kokonaisroolinsa rippikoulussa on
monipuolinen. Erilaiset tehtävät luovat isoselle erilaisia rooleja, joiden
mukaan isosen odotetaan toimivan. Isosen luotettavuus ja luottamuksellisuus
on asia, jota pidetään tärkeimpänä asiana.
1.
Ryhmähengenluoja ja toiminnallisten ohjelmien toteuttaja
Isosen
tavoitteena on luoda positiivista ryhmähenkeä oman toimintansa kautta ja pyrkiä
innostamaan rippikoululaisia oppimaan, leikkimään, tutustumaan toisiinsa sekä
pohtimaan rippikouluun liittyviä asioita. Isosen on hyvä tiedostaa, että
iltaohjelma ei saa kumota ohjelmanumeroillaan mitään, mitä rippikoulussa
opetetaan.
2.
Hengellinen esimerkki, kuuntelija ja sielunhoitaja
Isonen
voi olla tärkeä malliesimerkki siitä, että nuorikin voi olla hengellinen.
Isosen pitämät vapaamuotoiset puheet esimerkiksi rippikoulun opetusaiheista
voivat olla todella arvokkaita rippikoululaisille. Isonen voi toimia
rippikoulussa kuuntelijana tai jopa sielunhoitajana. Rippikoululainen saattaa
haluta ja tarvita lähelleen jonkun, johon hän voi luottaa. Jos isonen on vuorovaikutuksessa
rippikoululaisen kanssa ja kuuntelee häntä, vahvistaa se rippikoululaisen
tunnetta siitä, että hänestä ollaan kiinnostuneita ja hänestä välitetään.
3.
Ryhmänohjaaja
Isosen
vastuulla on huolehtia omasta ryhmästään ja ryhmään kuuluvista
rippikoululaisista.
Rohkea
isonen uskaltaa kertoa omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Isosen esimerkki
rohkaisee usein myös muita ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Isonen
on vastuullinen omasta ryhmästään ja sen toiminnasta. Isonen ohjaa ryhmätöitä
ja huolehtii siitä, että ryhmän vastuulla olevat työt tulevat tehdyksi.
4.
Esikuva ja esimerkki
Rippikoulussa
isonen on eräänlainen vanhempi rippikoululainen. Isonen saattaa näyttäytyä
rippikoululaisten esikuvana, jota rippikoululaiset seuraavat tarkasti
rippikoulun aikana. Isonen voi omalla toiminnallaan näyttää esimerkkiä kuinka
rippikoulussa toimitaan. Esikuvana toimiva isonen voi rohkaista
rippikoululaisia avoimuuteen ja myönteiseen suhtautumiseen rippikoulussa
käsiteltäviä asioita kohtaan. Isonen on parhaimmillaan rippikoululaisille hyvä
ja luotettava kaveri, isosisko tai – veli. Isoseen on pystyttävä luottamaan.
Isonen voi olla luottohenkilönä, joka kuuntelee, ohjaa ja on rippikoululaisten
tavoitettavissa.
Isonen
voi toimia kristillisen esikuvan mukaisesti huomioimalla mahdollisesti muusta
ryhmästä syrjäytyneet ja tukea tarvitsevat rippikoululaiset. Isonen saattaa
joutua tukemaan ja neuvomaan rippikoululaisia, joilla on rippikoulukäytäntöihin
liittyviä ongelmia. Onkin tärkeää, että isonen huomaa rippikoululaisten avun ja
tuen tarpeet mahdollisimman nopeasti. Isonen voi omalla esimerkillään levittää
positiivisuutta, huomaavaisuutta, välittämistä ja hyväksymistä eteenpäin koko
rippikouluryhmälle. Näin toimimalla isonen muuttaa koko rippikoulun ilmapiiriä
myönteisempään suuntaan.
On
mahdollista, että rippikoululainen ihastuu isoseen rippikoulun aikana. Se voi
herättää isosessa monenlaisia tunteita, kuten esimerkiksi imartelua tai
nolostumista. Isosen pitää muistaa kohdella ja huomioida rippikoulussa kaikkia
tasapuolisesti, joten ihastumistapauksen syntyessä, on isosen ymmärrettävä oma
vastuunsa tasapuoliseen käyttäytymiseen. Isonen voi olla näissä tapauksissa
esikuva ja esimerkki siitä, kuinka olla kaikkien tasapuolinen kaveri.
5.
Nuoren kristityn roolimalli
Isonen
on usein rippikoulussa sellainen henkilö, johon rippikoululaiset mielellään
tukeutuvat. Rippikoulussa isonen toimii esimerkkinä nuoresta kristitystä. Hyvä
isonen tiedostaa sen, että seurakunta ja sen työntekijät odottavat isoselta uskollisuutta
ja myönteisyyttä seurakunnan sanomaa kohtaan. Isosuus ei pääty rippikouluun
vaan se jatkuu läpi elämän. Tämän vuoksi on tärkeää, että isosena toimivat
nuoret ovat sitoutuneita seurakunnan toimintaan ja elämään muutenkin kuin
isostoiminnan kautta.
Isonen
voi omalla esimerkillään ohjata rippikoululaisia mukaan seurakunnan toimintaan,
esimerkiksi isoskoulutukseen ja nuorten iltoihin. Isonen voi pysyä rippikoulun
jälkeenkin luotettavana ja uskollisena henkilönä, jolle rippikoululainen voi
kertoa omia tuntojaan ja ajatuksiaan rohkeasti. Isosen on tärkeää ymmärtää se,
että hän voi olla merkittävä henkilö ja roolimalli rippikoululaisten elämässä
vielä rippikoulun jälkeenkin. Lähes kaikki asiat mitä isonen tekee, oli
kyseessä pieni tai suuri asia, on merkityksellisiä rippikoulun kannalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti